Ensimmäinen päivä

Eilen löysin tieni tänne Udayan päätoimistolle, joka oli seikkailu itsessään. Tarkka osoite ei näyttänyt kartasta missä paikka oikein on. Taksikuski pyöri hetken kaoottisesti ympyrää kysellen vastaantulijoita missä paikka voisi olla. Löytyi lopulta, pieni ovi asuinrakennusten keskeltä. Minua odoteltiinkin jo, ja sain lämpimän vastaanoton. Sattumalta juuri tänä päivänä oli toimistolla vapaaehtoisten kuukausitapaaminen, jossa käydään läpi mitä jokainen on tekemässä. Tapasin siis kerralla muita "meikäläisiä". Harjoittelijoista ja vapaaehtoisista puhutaan yleisesti vapaaehtoisina, vaikka osa suorittaa koulutukseen liittyvää projektia/harjoittelua ja osa toimii vapaaehtoisena. Paikalla oli brittejä, intialaisia ja yksi saksalainen. Kaikki heistä tekevät pääasiassa päätoimistolla töitä erinäisten projektien kanssa. Itse orpokodeissa toimii myös vapaaehtoisia, mutta he eivät tällä kertaa olleet paikalla. Sitten olikin jo lounasaika ja syöksyimme läheiseen pieneen kasvispaikkaan, josta sain ison riisi-kasvisannokseen hintaan 80 INR eli noin 1,15 euroa :) Veimme eväämme läheiseen puistoon, jossa istuskeltiin kaikessa rauhassa. Lämmintä oli reilu +20 eli suomalainenkin tarkeni.

Toimistolla minulle kerrottiin, että voisin ottaa osaa yhteen projektiin, jonka eräs lääkäri oli minulle katsonut sopivaksi (!). Hän oli "tutkinut taustojani" (!!) ja ajatteli, että olisin sopiva siihen. Kyseessä on jonkinlainen lasten mielenterveysongelmiin liittyvä projekti. Todennäköisesti kyse on siitä, että koska tulen Kehittyneestä Suomesta (..) niin minun uskotaan olevan avuksi heidän kehittämistyössään. Voi niin ollakin. Ja olenhan suorittamassa itsekin kehittämistyön harjoittelua, että mikäs siinä. Projektiin osallistuminen kuitenkin tarkoittaisi (ilmeisesti) sitä, etten voi viettää niin paljoa aikaa orpokodilla. Jotenkin sain sen vaikutelman, että minun katsottaisiin olevan hyödyksi enemmän tässä projektissa kuin päivittäisessä elämässä lasten kanssa. Tästä johtuen on vielä epäselvää, olenko menossa Greater Noidassa sijaitsevaan orpokotiin vai jäänkö New Delhiin, jotta voin paremmin työskennellä toimistolla. Toimiston lähellä on muita järjestön orpokoteja, jonne olisi sitten mahdollista mennä. Noh, aika näyttää mitä tässä vielä tapahtuu.

Myöhemmin kello oli jo sen verran, että katsottiin paremmaksi, että yövyn erään vapaaehtoisen luona tulevan yön. Tällä saksalaisella tytöllä on huone asuntolassa, joka on aivan toimiston vieressä. Asuntolassa on paikkoja reilulle kymmenelle, ja siellä on oma kokki, joka myös asuu paikan päällä. Asuntolaa ylläpitää eräs toisaalla asuva vanha intialainen rouva, jonka luona sitten kävimme samana iltana (kaverini kävi maksamassa vuokran). Häneltä ei taittunut englanti sen paremmin kuin meiltä hindi, mutta hymyilemällä pääsee pitkälle. Mukana meillä oli asuntolassa asuva intialainen nainen, joka kertoi että hänellä on rouvan kanssa muodostunut melkein sukulaissuhde. Kohteliaasti tarjottiin teetä ja keksiä ja rouva kertoi kaikennäköistä mm. sukulaisistaan. Minä nyökyttelin.

Myöhemmin asuntolan väki kyyditsi meitä autolla ympäri New Delhiä. "This is India gate. Take a selfie!" muuten kyllä mutta pimeällä ja autolla ajettaessa oli kuvaaminen vähän hankalaa. Kovasti tarjottiin kaikkea ruokaa, juomaa ja mitä tahansa apua. Uskomatonta avuliaisuutta ihmisiltä, jotka juuri tapasin. Kuulemma minne haluankin mennä niin voin vain soittaa ja tulevat hakemaan.

Jossain vaiheessa päästiin asuntolalle, jossa oli tarkoitus olla ainakin yksi yö. Hyvin yksinkertainen, pieni huone kahdella sängyllä. Jäin siihen saksalaisen tytön kanssa, joka on ollut paikalla viikon verran. Wc oli talon "katolla". Ihan neljällä seinällä ja katolla varustettu, mutta sijoitettu mielenkiintoisesti katolle. Noh, vettä tuli ja länsimaalainen pönttö vieläpä joten samapa tuo. Alakerrassa, missä on muitakin huoneita, on myös keittiö. Siellä tämä miespuoleinen intialainen kokki häärää aamupalat ja päivälliset. Lounastakin saa mukaan jos pyytää. Keittiössä ei saa ilmeisesti itse tehdä mitään. Oma kokki kuulostaa kovin hienolta, mutta asuntola vaikutti olevan ennemminkin miehen koti, jossa muut ovat vieraita. Mies ei puhu englantia. Palasimme asuntolalle myöhään sain sitten "hieman" tulista, mutta herkullista, intialaista kasvismättöä.