Udayan Care

En ole vielä tainnut kirjoittaa koko järjestöstä, joten teen sen nyt. 

Ensinnäkin, Intiassa on noin 20 miljoonaa orpoa. Tämä on "vain" 4% Intian kokonaislapsimäärästä, mutta silti aivan käsittämätön luku. Populaa koko maassa on tällä hetkellä 1,28 miljardia, mikä tekee siitä toiseksi asutuimman heti Kiinan jälkeen.

Udayan Care on Intiassa toimiva hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii heikompiosaisten lasten, nuorten ja naisten kanssa. Päätoimisto on New Delhissä, mutta toimintaa löytyy eri puolilta Intiaa yhteensä 13:sta eri kaupungista. Järjestö toimii täysin lahjoitusten varassa, ja kuka tahansa voi toimia lahjoittajana. Jotkin yritykset ovat toimineet lahjoittajina säännöllisesti.

Järjestön on perustanut vuonna 1994 lääkäri Kiran Modi. Hän laittoi pystyyn ensimmäisen Kodin hylätyille ja orvoiksi jääneille lapsille. Myöhemmin järjestön kasvaessa ja toiminnan laajentuessa, orpokotien lisäksi on tullut muutakin toimintaa. Erilaisilla projekteilla tuetaan mm. lasten mielenterveystyötä, naisten korkeampaa koulutusta sekä lisätään heikompiosaisten työvalmiuksia eri yhteisöissä. Isosisko ja pikkusisko -toiminnassa on mukana vapaaehtoisia, jotka toimivat tukihenkilönä jollekin slummissa asuvalle lapselle tai nuorelle. Jälkihuolto-ohjelma tarjoaa tukea itsenäistyville, Kodeista pian pois muuttaville nuorille.

Orpokoteja, joista puhutaan yleensä Koteina (orpo nimitystä ei käytetä, sillä kyseiset Kodit ovat lapsen perhe) on tällä hetkellä 13. Kotien tarkoituksena on toimia kodinomaisena, turvallisena ja pitkäaikaisena kasvuympäristönä lapselle. Jokaisessa Kodissa on lapsia 10-15, poikkeuksena isompi yksikkö Greater Noidassa, jossa tilaa on enemmän. Lapset ovat iältään 6-18 vuotta ja pojat ja tytöt asuvat eri Kodeissa. Alle 6-vuotiaita lapsia ei ole, sillä uskotaan, että pienemmillä on vielä mahdollisuus päästä adoptoitavaksi.

Kodeissa asuvat ja työskentelevät elinikäiset vapaaehtoiset eli caregiverit. He ovat yleensä vanhempia naisia, joilla on järjestön tarjoama perehdytys tehtävään. Riippuen kodista, paikalla on myös kodinhoidollisissa töissä avustavia henkilöitä. Jokaisella Kodilla on oma sosiaalityöntekijä, joka on paikalla arkisin. Lisäksi Kodeilla on Mentor äidit tai isät, jotka ovat tavallisia aikuisia, jotka haluavat olla lasten ja nuorten tukena. Nämä mentorit vierailevat Kodeilla säännöllisesti.

Järjestössä toimii koulutettuja työntekijöitä ja paljon vapaaehtoisia erilaisissa tehtävissä. Ulkomailta otetaan mieluusti harjoittelijoita ja vapaaehtoisia mukaan järjestön toimintaan. 



Kaikki tiedot järjestöstä ja lisätietoja löytyy Udayan Caren kotisivulta: http://udayancare.org 

Kuvia

 Taatelikauppias, Old Delhi

Maustemarkkinat, Old Delhi

 Nämä jäi mysteeriksi, jotain kuivattuja sipsien tapaisia?

Etelä-Intialaista ruokaa, kookosta joka puolella ja vähemmän lehmänmaitojuttuja :-)

Suun raikastimet, fenkolinsiemeniä ja sokeria. 

 Katutaidetta.

Vaimonhakupalstat paikallisessa lehdessä. Järjestetyt avioliitot ovat täälläpäin yleisiä, vaikka rakkausliittojakin solmitaan. 

Temppeli-alueelta.

Tyypillinen intialainen vaate, kurta. 

Old Fort. 

Turisteiltiin urakalla ihanan työkaverini, Renalin kanssa. 

Hajonnut kovalevy, sairaalakeikka ja viimeinkin valmis projektisuunnitelma!

Hups, viimeisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi. Yritän olla ahkerampi tästä eteenpäin :-) Monien sattumuksien kautta harjoittelukuviot ehkä viimeinkin pääsevät vauhtiin...

Aloitetaan tästä viimeisimmästä, eli sairaalareissusta. Minäkään en siis onnistunut vatsavaivoja Intiassa välttämään. Hygieniataso on täällä mitä on, ja jonkinlaisen turistiripulin saa kuulemma noin 80% Intiaan matkaajista. Yleensä tauti talttuu itsekseen parissa päivässä, eikä sairaalahoitoa vaadita. Minulla oli kuitenkin pientä oiretta pidemmän aikaa ja suuntasin sitten lääkäriin. En edes tajunnut, että siinä vaiheessa oli jo nestehukkaa sen verran, että tippa oli tarpeellinen. Sain siltä istumalta suoraan sänkypaikan. Olo ei missään vaiheessa ollut mitenkään kamalan huono. Olen kuullut tarinoita, kun tavaraa tulee molemmista päistä ja kuumetta on niin paljon, että taju tuntuu lähtevän. Minulla ei ollut kuumetta, enkä oksentanut. Vessassa istuin aina välillä, mutta sielläkään en asunut=D Nautittu ruoka ja juoma ei nähtävästi kuitenkaan enää imeytynyt, ja kuivuminen meinasi yllättää. Ruokahalun puutetta olin viime aikoina kokenut, mutta ajattelin sen johtuvan helteestä. Noh, jäin sairaalaan maanantaina ja testejä tehtiin. Perjantaina olin edelleen sisällä, eikä mitään löydöksiä edelleenkään ollut. Turbaanipäinen ylilääkäri (oletan) oli kuitenkin aika vakuuttunut, että kyseessä oli Giardia-niminen loinen (googlettakoon ken uskaltaa). Helposti häädettävissä, ja tulee yleensä saastuneen juomaveden mukana. Sitäpä nyt on tietysti mahdoton jäljittää, mistä moisia kavereita olen saanut. Voisin veikata sitä kertaa, kun Kodilla juomaveden filtteri oli rikki, eikä kukaan informoinut minua (tai ketään muutakaan). Tartunta on voinut tulla mistä tahansa muualtakin, sen verran monessa paikkaa on syöty ja juotu. 

Sairaala oli yksityinen, pieni ja kodikas paikka. Henkilökunta oli uskomattoman ystävällistä porukkaa, eikä missään vaiheessa tuntunut, että olisin huonoissa käsissä. Lääkäreitä vaikutti olevan paljon. Olin yksin kaksipaikkaisessa huoneessa television ja langattoman nettiyhteyden kanssa. Ruoka oli länsimaalaisempaa, ja sain esittää toiveita mitä haluan syödä. Eipä siinä siis hätää ollut. En ole paljoa sairaaloissa aikaa viettänyt, mutta jos pitäisi viettää, ja voisin valita, niin menisin ehdottomasti tuonne takaisin. Niin, oli siellä vielä oma piha-aluekin, jossa oli hyvä ruokkia oravia :-)

 Oma huone

Piha-alue

Voisin jopa ihan mainostaa, jos jollekin tulee Delhissä ollessa sairaalalle tarvetta =D Paikan nimi on East West Medical Center (South Delhi) ja nettisivu löytyy täältä: http://www.eastwestrescue.com/home.html

Ennen tätä sattumusta kamppailin kovasti läppärini kanssa, joka ei toiminut normaalilla tavalla. Melkein heti Intiaan saapuessani se vaihtoi päälle jonkinlaisen "Indian beatin" ja kaikki toiminta koneella tuntui kestävän ikuisuuden. Mikäs sen ärsyttävämpää kuin työskennellä hitaalla koneella hitaassa maassa hitaan nettiyhteyden kanssa. Ihana IT-tukeni Suomessa yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta vikaa ei tuntunut löytyvän. Asiaa ei auta se, että olen tämän aihealueen kanssa hyvin tietämätön ja valitettavasti myös epäkiinnostunut. Oli aivan toivottaman tylsää viritellä erilaisia korjaustoimenpiteitä. Kaikkea piti kuitenkin yrittää, ja mieluummin ensin näin, jottei minun tarvitse mennä koneeni kanssa paikalliseen liikkeeseen selittämään asiaani, jota en varmasti englanniksi osaisi selittää. No, lopulta sinne liikkeeseen oli mentävä, parikin kertaa. Ojensin työntekijälle puhelimen kouraan, jotta puhuu tukihenkilöni kanssa itse :D Mitäs minä tietämättömänä, siinä välikädessä. Lopulta kävi ilmi, että koneen kovalevy oli päättänyt sanoa sopimuksen irti. Tottakai tämäkin piti sitten käydä täällä Intiassa. Uuden ostaminen ja laittaminen olisi tullut kotona halvemmaksi, mutta en nähnyt asiaan paljon vaihtoehtoja, enhän ollut palaamassa kotiin vielä pitkään aikaan. Noh, nyt hommat taas toimii ja ei tarvitse enää miettiä mikä on esimerkiksi käyttöjärjestelmä englanniksi...

Uskokaa tai älkää, nyt on viimein myös projektisuunnitelma valmis. Luulen siis tietäväni hyvin paljon siitä, mitä tulen loppuaikanani tekemään. Eihän tähän mennytkään kuin noin kuukausi. En tiedä miten jaksoin taistella ja odottaa asian kanssa niin paljon, mutta jotenkin jaksoin. Sain myös kovasti kiitosta siitä, miten kärsivällinen olin. Moni muu on kuulemma samassa tilanteessa ruvennut tekemään omia juttuja. Kun kuulin tuon, mietin lähinnä sitä, että ehkä teidän kannattaisi miettiä miten ehkäistä tämmöiset "tilanteet"... Enkä todellakaan ollut kärsivällinen, sen tietävät paikan muut vapaaehtoiset joille olen antaumuksellisesti aukonut päätä turhankin usein. Mutta siis, tarkoituksenani on tutkia järjestön mielenterveysohjelman työpajoja ja seminaareja ja arvioida niitä. Miten ne ovat muuttuneet vuosien aikana ja miten niitä voisi kehittää. Arviointityö on olennaista järjestön kehittymisen kannalta, jotta tulevaisuudessa he voisivat toimia entistä paremmin. Tähän saakka arviointia ei ole juurikaan tehty, siksi se nähdään merkittävänä asiana. Se, miksi minä olen "se valittu" tähän hommaan jäi vähän auki... mutta kiva että luottoa on =D 

Projektihan poikkeaa valtavasti siitä, mitä kuvittelin tänne tullessani tulevani tekemään. Toki olisin voinut pysyä kannassani ja tehdä jotain omaa lasten kanssa. Pidemmällä tähtäimellä toivon kuitenkin arviointityön auttavan järjestöä paljon enemmän. Lapsia ja nuoria en ole kuitenkaan jättänyt, vaan vierailen Kodilla säännöllisesti. Olkoonkin tämä sitten toimintaympäristöön tutustumista, eikä varsinaisesti kuulu projektiini. Kaikki ne tytöt ovat vain niin mahtavia, ettei riitä sanoja kuvaamaan :-)