Viikonloppuja

Viikonloppuna ei tehdä toimistohommia, joten ensimmäinen vapaa viikonloppu koitti viime viikolla. Intialaiset kaverit veivät minut ja Johannan (saksalainen huonekaverini) Vrindavaniin ja Agraan. Matka oli tarkoitus aloittaa aamuviideltä, jolloin auton piti startata Delhistä. Tunnolliset eurooppalaiset odottelivat ajoissa, minä silloin Greater Noidassa ja Johanna Delhissä. No, jokin kesti ja kesti, ja nousin autoon hieman ennen kahdeksaa. Vieressäni istui vanhempi rouva, joka paljastui kaverimme äidiksi. Ahaa, äitikin tulee siis mukaan, selvä. Eipä siinä mitään. Selvisi myös, että palaamme vasta seuraavana päivänä Delhiin. Kiva, että joku kertoi meillekin =D. Täällä tuntuu yleisesti toimivan asiat niin, että kaikkea pitää osata kysyä. No, Greater Noidasta matka jatkui kohti etelää vauhdikkaasti pitkin moottoritietä. Toisten autojen ohittaminen tapahtuu tyyliin "missä ja milloin vain". Penkissä pysyminen oli välillä hankalaa, mutta siihenkin tottui. Äidillä oli meille kovastikin asiaa, mutta yhteistä kieltä ei tietenkään ollut. Oletettavasti hän myös toisteli ja elehti samoja asioita moneen kertaan, koska tiesi ettemme ymmärrä. Se ei silti auttanut ymmärtämään läheskään kaikkea. Hymyilimme ja nyökyttelimme ja loppumatkasta kasvolihakset oli jumissa. 

 Vrindavanin pienillä teille kulkeminen ei sitten ollutkaan enää niin joutuisaa.

Vrindavan on hinduille pyhä paikka, sillä Krishnan uskotaan syntyneen ja kasvaneen siellä. Temppeleitä on paljon, ja kiersimmekin niitä aamusta iltaan. Erittäin uskonnollinen äiti viipyi ison tovin monissa niistä. Väriä ja jumalia oli sen verran että vähemmästäkin olisi mennyt sekaisin. Lisäksi ihmisten määrä ja väkijoukossa puikkelehtiminen otti välillä koville. Äiti pyöri ketterästi jokaisen kolkan ja kehotti minua ottamaan kuvia milloin mistäkin. Illan viimeisen temppelin kohdalla piti jo todeta, ettei jaksa mennä sisälle asti. 

 Temppeleissä kuljetaan paljain jaloin.

Seurueemme.

Kaikennäköistä pyörykkää ja palleroa, uppopaistettuna tottakai.

Pientä evästä (astia on tehty puun lehdestä!)

Seuraavana päivänä matka jatkui Agraan, jossa Taj Mahal sijaitsee. Ilma oli sateinen ja pilvinen, mutta siltikin käymisen arvoinen paikka :-) 

Yksityiskohtia.

Tämän jälkeen suuntasimme takaisin Delhiin. Matkaa oli vajaa 200 km, mutta siihen taisi mennä lähemmäs neljä tuntia. Menijöitä oli muutama muukin, ja liikenteen seassa menevät lehmät menevät omaa tahtiaan...

Tänä viikonloppuna on katsastettu katoltamme hämärästi näkyvä lotustemppeli. Lisäksi eksyimme tori-alueelle, joka oli selkeästi varakkaammille paikallisille ja ulkomaalaisille. Hinta-taso oli moninkertainen ja paikalta löytyi myös tuttuja kauppoja kuten The Body Shop. Mitä tahansa ruokaa länsimaalaisella on ikävä niin sitä löytyi täältä. Huomenna on tarkoitus suunnata ainakin vanhaan Delhiin ja "mauste-markkinoille"! Mainittakoon että hyvin tarkenee, lämpötila huitelee reilussa kolmessakymmenessä!

 Lotus.

Gandhi Smriti. Paikka missä Gandhi vietti viimeiset päivänsä.

Päätöksiä

Viikko Greater Noidan Kodissa on mennyt nopeasti. Lisäksi projekti toi paljon luettavaa ja tekemistä. Tapaaminen Dr. Modin kanssa ei selventänyt projektikuvioita paljoakaan. Tähän saakka olen tutkinut järjestön mielenterveysohjelman viime vuosina tekemiä työpajoja, ja tehnyt niistä listausta. Kaikesta epäselvyydestä huolimatta huomasin, ettei aikani riitä sekä kodilla olemiseen, että projektiin. Ajattelin, että tämän minulle tyrkytetyn tehtävän sijaan voisin toteuttaa omaa projektia jälkihuollossa olevien tyttöjen kanssa. Suunnitelmiani ei kuitenkaan joko ymmärretty/ niistä ei oltu kiinnostuneita tai sitten Dr. Modin projekti katsottiin minulle kuuluvaksi hommaksi. Mikä on sinänsä jännä, koska alunperin olin ilmoittanut kiinnostukseni työskennellä Kodissa. Pitkän aikaa pähkäiltyäni tein päätöksen muuttaa Delhiin, ja osallistua tähän projektiin. Uskon oppivani siitä ammatillisesti enemmän, vaikka se ei ollut sitä mitä alunperin harjoittelulta halusin. Kodin tyttöjä en kuitenkaan halua jättää, vaan matkustan Greater Noidaan kerran viikossa. Joko vain viettääkseni aikaa tyttöjen kanssa, tai jos aikaa on, suunnittelen ryhmätoimintaa/ muuta aktiviteettiä. Mainittakoon, ettei näille vanhemmille tytöille ole tarjolla muuta tukea kuin asunto. Itsenäistymiseen valmistavaa toimintaa tai ohjausta ei ole.

Perjantaina sitten pakkasin kamppeeni, ajatuksella siirtyä Delhiin viikonlopun aikana. Lauantaina pari kaveria Delhistä noukkivat minut autolla kyytiin, ja suuntasimme Vrindavaniin ja Agraan (Taj Mahal). Parhaillaan matka jatkuu takaisin Delhiin. Perillä odottaa tuttu majapaikka ja ihmiset ensimmäisiltä päiviltäni (joista osan kanssa nyt olen reissun päällä).

Niin paljon on jo tullut nähtyä ja koettua, etten tiedä miten ehdin kaikesta tänne runoilla. Viikon järkyttävin kohta oli Kotiin kadulta tuotu eksynyt tyttö, joka ei osannut puhua. Ikää oli varmaan 8-10v. Eräs vanhemmista tytöistämme oli nähnyt hänet kadulla hysteerisenä ja hukassa. Vanhempia tai osoitetta ei pystytty paikantamaan etsintöjenkään jälkeen. Vanhemmat ovat saattaneet myös vain jättää hänet kadulle, lapsia hylätään jatkuvasti. Tyttö oli sitten meillä, levottomana ja itkuisena, yrittäen myös karata. Täytyy sanoa, että tuona päivänä purin hampaita yhteen enemmän kuin viikon muina päivinä. Maailma on epäreilu, ja toisinaan joillekin meistä harvinaisen paska paikka.

Tyttöjä ja seitsemän vuosiraporttia

Greater Noida -kodissa on 24 tyttöä ikähaarukassa 8-17 vuotta ja 10 nuorta naista iältään 18-24 vuotta. Paikassa työskentelee Ushanti, nk. care giver ("hoivaaja") eli pysyvä vapaaehtoinen. Hän on vanhempi rouva, joka asuu talossa, ja on paikalla aina. Ushanti huolehtii siisteydestä, ruuanlaitosta ja muista kotitöistä, sekä tietysti lapsista. Lisäksi talossa on sosiaalityöntekijä, Anita, joka on paikalla yhdeksän tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Anita hoitaa raportoinnit ja valvoo, että hommat hoituu lakipykälien mukaan. Kodin johtaja on Mr. Sharma, eli "uncle" ("setä"), joka on paikalla arkisin. Pari kertaa viikossa kodilla vierailee nk. mentor motherit ("tukivanhemmat"), jotka viettävät aikaa lasten kanssa ja ovat heidän tukenaan. Lisäksi epämääräinen luku naisia käy avustamassa siivoustöiden ja ruuanlaiton kanssa. Kerran kuussa paikalla on konsultoiva psykiatri, joka auttaa lasten asioissa. Kotia ympäröi muurit ja vartija on paikalla 24/7. Sitten me vapaaehtoiset. Tällä hetkellä meitä on paikalla kaksi. Kolmas palaa reissultaan piakkoin, eli sitten kolme. Vapaaehtoisilla on tässä kodissa merkittävä rooli, sillä aikuisia ei ole tarpeeksi. Ushantin aika menee kokonaisuuden ylläpitämiseen, yksilöityä aikaa lapsille ei ole paljon. Vapaaehtoisen työnkuva vaihtelee tarpeen ja oman mielenkiinnon mukaan. Tällä hetkellä tarvetta on koulunkäynnin tukemiseen, sillä kaikilla on pääsykokeet tulossa. Aina keväisin tehdään yksi tai useampi iso koe, joka ratkaisee, pääseekö seuraavalle luokka-asteelle. Koululuokkia jotenkin on yhdistetysti, eli luokat 1-4 jne.  

 Sisäänkäynti. Menijöistä ja tulijoista pidetään kirjaa, ja aina pitää kuitata, jos on jonnekin lähtenyt.

 Pääovi.

Iso tiilirakennus on luhtitalomainen avoimella katolla. Kaikki on viidessä kerroksessa. Ylimmässä asuvat 18-24 -vuotiaat, sitä alempana lapset ja yleisiä sekä toimintatiloja on kolmessa kerroksessa (kellarikerros ei näy kuvassa).

Ruokailutilaa.

Keittiö.

 Ulko"käytävältä".

Yksi parvekkeista.

Sain oman huoneen ylimmästä kerroksesta. 

Oma vessakin löytyy, joka on vieläpä aika länsimaalainen. Yleisestihän vessoista ei löydy wc-paperia, vaan tarkoitus on vain käyttää vettä. Lisäksi pöntöt ei ole joka paikassa istuttavia ja saattaapa pöntön tilalta löytyä vaan reikä lattiassa. Suihkun lämmin vesi tarkoittaa enemmänkin "ei niin jääkylmää" vettä, eli aika raikasta on.

Näkymät vessan ikkunasta.

Tytöt käyvät koulua maanantaista lauantaihin (paitsi tällä hetkellä käyvät vain silloin tällöin, sillä on pääsykoe-aika eli opetusta ei juurikaan ole). Suurin osa on ns. paremmissa, yksityisissä kouluissa, joiden käymisen järjestö maksaa. Julkisten koulujen opetusta ei pidetä tasokkaana, ja opetus on vain hindin kielellä. Yksityisissä kouluissa opetus on englanniksi, joka antaa lapsille paremmat eväät tulevaan. Iso osa varsinkin vanhemmista lapsista puhuukin hyvin englantia. 

Tähän saakka olen lähinnä tutustunut lapsiin, eli leikkinyt, pelannut ja jutellut. Erikoisinta on ollut tyttöjen pihaleikki nimeltä "kopodikopodi". Siinä on kirjoittamattomia sääntöjä vähintään yhtä paljon kuin intialaisessa liikenteessä. Kukaan ei osaa tarkalleen selittää mitä siinä tehdään, kai se tulee niin jostain alitajunnasta (tai sitten he eivät itsekään tiedä). Se näyttää yhdistelmältä mustekalahippaa ja polttopalloa. Ilman sitä palloa. Leikki kestää ikuisuuden, mutta on jostain syystä tosi suosittu. Yritän vielä opetella, joskin kolmatta kertaa vapaaehtoisena oleva Leni ei ole vielä kolmen vuoden aikana sitä ymmärtänyt :D

Päänvaivaa tuottaa nimien muistaminen ja lausuminen, hindi ei ainakaan ensialkuun ihan helposti suju. Onneksi tytöistä on hauska opettaa. Talo on tottunut vapaaehtoisiin, niitä pyörii täällä miltei kuukausittain. Nyt paikalla oleva saksalainen Leni on talossa jo kolmatta kertaa. Hän tuntee lapset hyvin ja on ollut avuksi myös minulle. Luonnollisesti täällä ei ole mitään perehdytyskansioita, mihin Suomessa on tottunut. Noh, työ opettaa.

Järjestöllä on erilaisia projekteja orpokotien lisäksi. Minun on tarkoitus osallistua mielenterveysohjelmaan, jossa tällä hetkellä pyritään kehittämään ymmärrystä mikä heidän mielenterveystyössään on toiminut ja miksi. Järjestö on valveutunut lasten mielenterveysongelmiin, joka on Intiassa vielä aika lailla tabu. Udayan caren lapsia pidetään suhteellisen hyvinvoivina ja tasapainoisina verrattuna moniin muihin. Tähän saakka järjestö ei ole osannut vastata siihen, että miksi näin on. Järjestön perustaja ja hyvin pidetty ihminen on lääkäri Kiran Modi, joka työskentelee myös tässä mielenterveysohjelmassa. Ilmeisesti hän uskoo, että muista maista tulevilla vapaaehtoisilla on jotain annettavaa järjestön kehitystyölle, ja siksi minutkin on valittu mukaan. Keskiviikkona minun on tarkoitus tavata hänet ja keskustella osallisuudestani. Odotan mielenkiinnolla, sillä kaikki tuntuvat ylistävän ja arvostavan tätä ihmistä niin paljon. Sitä ennen sain luettavaksi seitsemän järjestön vuosikertomusta. Niiden pohjalta pitäisi muodostaa kuvaa järjestön mielenterveystyöstä ja sen kehityksestä. Koulukavereille tiedoksi, että se kirjallisuuskatsaus oli kevyttä tavaraa tähän verrattuna! :D No, kyllä tässä ainakin englanninkielinen ammattisanasto karttuu.

Erään nuoren taiteilijan näkemys minusta :D

Holi

Naapuruston Holin viettoa :-)

Huomenna Greater Noida -kotiin

Huomisaamuna pitäisi vihdoin lähteä kyyti Greater Noidaan. Puhun tästä edespäin Kodista, koska sillä nimellä järjestökin kaikkia orpokotejaan kutsuu. Kuulostaakin mukavammalta.

Vielä ensi yö menee täällä asuntolassa nukkuen. Tänään menoa ja meininkiä on aiheuttanut Holi, eli hindulaisuuteen kuuluva jokakeväinen värien juhla. Väriä ja rumpujen pauketta on ollut sen verran, että se voinee aiheuttaa epileptisiä kohtauksia tai migreenin. Värit lenteli jo toissapäivänä meillä toimistolla, eikä niiltä itsekään tullut vältyttyä. Ja kun osuu, niin hommaa tulee tietysti jatkaa sotkemalla toisia! Hauskaahan se oli :). Toimistolta lähtiessä kannoin rinkkaa selässä ja eikös parvekkeelta joku heittänyt vesi-ilmapallon hienosti selän ja rinkan väliin! (ei ollut värjätty vesipallo sentään, ne vasta sotkikin ;). Holista teen vielä oman postauksen kuvien kera!

Kokkimme on loihtinut hyviä, joskin erittäin tulisia ruokia. Tämä ei ole vaan länsimaalaista heikkoutta vaan intialaisetkin asukit ovat sanoneet samaa. Hyvää kuitenkin!

Kokki (jonka nimeä en muista) keittiössään.

Chapati -leipää jonkinlaisella erittäin hyvin maustetulla soija-kasvis-kastikkeella. Syönti tulisi tapahtua leivällä kauhoen, mutta en ole vielä oppinut niin, ettei leipä lopu ennen aikojaan.

Tämä oli vielä vaikeampi, kun oli kahta sorttia. Noh, leipää sai lisää ja sen jälkeen vaan lusikalla suoraan. Nenä meinasi itkeä kun tuota lientä veteli suoraan suuhun. Hyvää silti!

Etelän hetelmiä.

Hedelmäostoksilla sain kavereita. Puhelimen kamera oli kova juttu. Ei olleet pojat tosin ensi kertaa kosketusnäytöllisen kanssa liikkeellä, sen verran tottuneesti iskivät sormia näytölle :D

Kaveri. Saanut osumaa Holin väreistä. Ikävä kyllä eläimet joutuvat pahastikin kohteiksi värisodassa. Nykyään värit ovat yleisemmin kemiallisia eikä kasvivärejä, joten niiden turvallisuutta kenelle tahansa voi vaan miettiä.

Auringonlasku meidän katolta.

Muutama kuva

o

Päätoimiston sisäänkäynti.

Katu, jonka varrella toimisto on.

Holi on hindulainen festivaali, värien juhla, jota vietetään joka kevät. Ihmiset heittelevät toistensa päälle värijauheita ja liuoksia, jolta ei kuulemma voi välttyä. Tätä odotellessa... ;)

Kadun varrelta ompelupalveluita :)